Päivä 13 | Mamallapuram - Chennai

 Mammallapuramin pyhiä kallioita. 

---

Ympyrä sulkeutuu. Ennen sulkeutumista kuiten kulttuurikävely Mammallapuramin kalliorelieffeillä. Kaupunkia reunustavaan kallioon on naputettu 500-700 luvulla monen monta pientä temppeliä ja hindujen luomiskertomus kun elämä nousee Gangesista. 
Enfieldit liikkuvat ennen puolta päivää. Matka ei ole mitkä... noin 50 kilometriä, mutta sen verran pitkä kuitenkin, että kun Chennain reunalla tulee Mcdonalds kohdalle vedän lounasjarrut kiinni. Perustelen mäkkäriä valmistautumisella länsimaiseen hapatukseen. Kukaan ei vastusta... :) 
Yksi hauska piirre Intiassa on, että kun katsoo intialaista taivaskanavaa niin mainoksissa näkyy ainostaan sellainen Intia, jota ei paikan päällä voi nähdä! Intialaisten TV-mainosten Intia on aivan eri Intia kuin se mikä näkyy Enfieldillä ajaessa. Mutta mainoksista riippumatta pudotamme tavaramme Chennain kantapaikkaamme Clarion Chennaihin ja viemme pyörät samalle asemalle mistä ne haimme. Heipatzut  ja KiitoKiitos Sonulle ja autokuskille. Takaisin hotellille ja ryhmä alkaa katoamaan eri lennoilla kohti Suomea. Minä ja Martine läähdemme viimeisenä. Meillä paluu vasta seuraavan päivän illalla. Mutta sopii hyvin. Olo flunssan pieksemänä aika 6-0 ja luksusta maata päivä sängyssä ja katsoa pari elokuvaa vailla varsinaista liikettä korvien välissä... :) ... tiedä on sitä liikettä niin paljoa muutenkaan, mutta normaalksti vähän enemmän kuitekin.

Kiitos Anne & Maria, Eppu, Martine, Ari, Kari, Kimmo, Hannu ja Raimo eksoottisesta ja upeasta matkasta. Intia on maa jossa mielellään ajaa porukassa. Maa on hektinen, kiivasrytminen, äänekäs... käytännössä sitä voi kuvaila kaikilla niillä adjektiiveillä jotka ovat olemassa! Over and Out tämän blogin osalta. Täällä PeterPan, Frankfurtin lentokenttä.

---

Mr Matomaki

Anne & Maria

Bollywood Stars

Eppu

Suomalainen... Hannu Suomalainen

Kari

Kimmo

Ma Cherii... :)

Peter

Rambe

Sonu

Päivä 12 | Pondicherry - Mamallapuram

Pondicherryn aamukahvitarjoilija toi minulle Martinelle Happy 2015 Lattet... :)

---

Kilometrit alkavat olla vähissä mutta vähän kuitenkin vielä. Tänään noin sadan kilometrin ranta-ajo Mamallapuramiin. Ajamme hippikaupunki Aurovillen kautta. Auroville on jotakin samaa kuin Kööpenhaminan Kristianstad. Vaihtoehtoihmisten keskittymä. Ainakaan sataisen usvaisena aamuna Auroville ei puhutellut ketään. Ehkä me konepyöräilijät olemme liian maallista väkeä!? :)
Aurovillestä riippumatta Mamallapuram on hinduille erittäin pyhä kaupunki. Siellä sijaitsee yksi maan pyhimmistä temppeleistä. Shivalle omistettu Shore Temple. Hinduille Mamallapuram on tärkeä myös sen kalliopatsaiden vuoksi. Mamallapuramin kallioihin on kirjaimellisesti kilkatettu kuinka elämä nousee Gangesista. Ganges on Intian 'äitijoki', joka virtaa Himalayalta Bengalin lahteen.
Ja koska on vuodenvaihde ja koska ihmisillä on vapaata niin ruuhka pienen Mammallapuramin keskustassa on sen mukainen. Intialaisille outoilijoille on tyypillistä, että he tukkivat molemmat kaistat nokat vastakkain ja kukaan ei halua väistää. Mutta yes, Intian liikenne on jotakin mitä on mahdotonta kenellekään sanoin selittää. Se pitää vain kokea ja vaikea sitä on välillä uskoa todeksi vaikka on kokememassa.
Ennen auringonlaskua pieni temppelikierros Shivan rantatemppelille ja temppelin painikkeeksi vähän paikallisia kansantansseja. Illlalla värikkään seikailumme päättäjäispäivällinen Mamalla Heritagen katolla. Kyllä kyllä. Huomenna vielä ajo Chennaihin, mutta se alkaa olla aika lailla tässä. Päättäjäispäivällisellä kuulostaa vähän siltä, että Intia on tosi yees ja eksoottinen, mutta ei mitään pakottavaa tarvetta jäädä maahan. Ymmärrän hyvin... ;)

---

 Jos olet koko ikäsi miettinyt miltä näyttää intialainen Ultra Deluxe bussi... niin se näyttää juuri tuolta yläkuvan kaltaiselta. Kaksi alempaa kuvaa tuleruuhkaa Mamallapuramiin. Molemmat kuvat Martine ottanut pyörän päältä... :)

---

 Henkireikä härdellissä... Mamallapuramin hotelli.

Tämän temppelin vuoksi miljoonat hindut tulevat Mamallapuramiin joka vuosi.

Intiassa ei biitzillä ole pakko ola yksin... :)

Päivä 11 | Pondicherry

 Boys and girls Pondicherryn rannalla. Pojat paikallisia hattarakauppiaita ja tytöt paikallisia turisteja.

---

Vapaapäivä, rantapäivä ja uudenvuoden aatto... ja vähän flunssakas olo, mutta pysyy jossakin mallissa panadoilla.  Varsinaista rantaa Pondicherryn edustalla ei ole... tai on, mutta ei hiekkarantaa. Hulppea Ocean Drive näyttää päivänvalossa paremmalta. Tosin yllättävän paljon rikkinäisiä rakennusia rantabulevardin varrella. Vanha Hotel De Ville on kuin Aku Ankan kuulamurskaimen jäljiltä. Joku on halunnut paukutella henkseliä Ranskalle sen siirtomaa-ajan jälkeen, mutta homma jäänyt jotenkin puolitiehen!?
Ranskalaiset korttelit ovat jäjellä ja hyvin vaihtelevassa kunnossa. Paikka paikoin uutta ja kunnostettua... ja sitten taas sitä romahtamaisillaan olevaa sulassa sovussa. Iltapäivällä flunssatorkut ja ryhmän kanssa baanalla 9pm. Ja huh... ranta on täynnä. Kuinka täynnä? Sitä ei osaa suomalainen motoristi sanoa, mutta Ocean Drivellä on kymmeniä tuhansia ihmisiä. 75% on nuoria miehiä jotka enemmän tai vähemmän promillemaisissa olotiloissa. Uuden vuoden raketteja ei juuri ole. Mutta täällä niitä ei osaa kaivata kun kymmenet tuhannet ihmiset huutavat, kiljuvat ja pomppivat. Dalikin pitäisi vuodenvaidetta Intiassa suur-surrealistisena olotilana ja tapahtumana.
Ennen vuoden loppua ajattelimme poiketa baarissa ja totesimme hyvin nopeasti että Pondicherryn rannan harvalukuisiin baareihin ei niin vain poiketa. Kaikki myyvät erilaisia alljuucandrink ja/tai allyoucaneatanddrink paketteja.
Ehkä kaikkein hämmästyttävintä vuoden vaihteen menossa oli se, että 30 min vuodenvaihteen jälkeen Ocean Drive oli käytänössä tyhjä! Kaikki kiirehtivät koteihinsa heti vuoden 2015 napsahdettua kohdalle. Happy New Year!

---

 Paikallinen kanamunien jakeluauto... ;) ... alla ulkomaalainen turisti ostamassa uuden vuoden bilekamppeita!? 

---

 Pondicherryn Ocean Drive 10pm ja 2h myöhemmin... ja se oli yhtä täynnä parin kilometrin matkalla.

---

 Kari, Eppu, Rambe, Sonu ja Martine uuden vuoden tansseissa. Alla katumaalaus... häppyhäppyjoyjpy... :)

Päivä 10 | Tiruchirappali - Pondicherry

 Tänään oli riisipeltojen luvattu päivä. Itseasiassa paljon kaunista maalaismaisemaa. Ja josskain kohtaa kohdalle napsahti Nandille omistettu temppeli.

---

Tänään rento maaseutupäivä. Kello soi kasilta ja koneet käyvät ysiltä. Maps.me opastaa meidät ulos kaupungista ja sitten loppupäivä onkin Tamil Nadun maaseutua joka erilaista kuin Keralan maaseutu. Tosin ennen kaupungista ulospääsyä maps.me opastaa parin vihannestorin kautta, vähän väärää ajosuuntaa (millä sinänsä ei Intiassa väliä) ja parin hauskan kujan kautta. Mutta opastaa ulos kaupungista.
Tamil Nadun maalaistiet vievät kylästä kylään. Joka paikasta paistaa läpi että rahaa ei ole mutta ihmiset hymyilevät. Mitään ruokapaikkojakaan ei ole, mutta chipsit ja mangomehut hoitavat luonaan virkaa. Pääteiden varrella on paljonkin erilaisia tauko- ja ruokapaikkoja, mutta maalaisteiden varrella ei mitään. Ei kysyntää. Mutta saamme hyvän läpileikkauksen maaseudun elämästä jota päivän ajoalueella hallitsee riisinviljely. Linja-autoista pidän päivä päivältä vähemmän. Tai en välttämättä linja-autoista mutta niiden kuljettajaista. Useimmat heistä kuvittelevat olevansa Maharajoja joiden valtikka on bussin ratti ja tööttö... joilla he hallitsevat maailmaa. Ja lähimaailmaansa kyllä hallitsevatkin.
Tänään hyvässä ajassa perillä ja kaikki yhtenä kappaleena. Tarkoittaa sitä, että vuoden 2014 moottoripyöräilystä on selvitty hengissä siitäkin huolimatta että viimeiset vajaa kaksi viikkoa moottoripyöräilty Intiassa... hyvä me. Pondicherryn Ocean Drive on illalla täynnä. Ei autoista vaan ihmisistä. Ja huomenna se on vielä täydempi kun on vuoden viimeinen ilta. 

---

 Päivän tiet olivat kokoluokkaa yläkuva. Alla lounastauko... mangomehua ja shipsejä. Maaseudulla ei juuri ravintoloita käytännössä ole.

---

 Portti Ranskaan... no vanhaan Ranskaan ainakin. Ranska miehitti pikkuruista Pondicherryn osavaltiota aina vuoteen 1958 saakka. Alla karaokeriksa jos basso tärisytti penkkejä enemmän kuin tie discovalojen välkkeessä! ... :)

Päivä 09 | Vadipatti - Tiruchirappali

Sonu säätää Epun Bullettia aamupilvessä.

---

Heräämme kirjaimellisesti pilvessä... mutta ei se ole huono tapa herätä sekään. JMA Garden Resortin manager, joka on jotakin samaa kuin hilpeä joulutonttu tarjoilee kohtuullisen aamiaisen. Viisi kilometriä alamäkeen ja olemme pilvestä ulkona. Loppurallattelu alamäkeen ja Dindigul nimisessä kaupungissa. Rupioiden tarve on kova. Meillä kaikilla euroja, mutta ruvet ovat loppu. Keräsin vuorella koko ryhmältä kaikki isommat setelit että emme joutuneet tiskaamaan. Eurot ja kortit eivät toimineet. Didigulissa selviää nopeasti, että yksikään pankki ei vaihda rahaa. Sen sijaan paikallisen englantilaisen naisen opastamana päädymme pieneen kirjakauppaan jossa kauppias vaihtaa rahaa. This is India.
Tänään kevyt ajopäivä. Didigulista on Tiruchirappaliin konetitä 100km ja olemme siellä puolessatoistatunissa. Suihkut, lounas ja temppeliretkelle. Tiruchirappalin kuuluisin temppeli on Rock Temple. Kalliotemppeli on vanhassa kaupungissa pienen pöytävuoren päällä. Ylös vie 440 porrasta ja kapuamme luonnollisesti jokaisen niistä. Emmekä ole mitenkään yksin. Rock Temple on omistettu Intian suosituimmalle jumalalle Ganeshalle ja suosittu pyhiinvelluskohde.
Jalkapatikassa vilkkaan vanhankaupungin läpi takaisin hotellille. Tiruchirappali on vanha... kaupunki on perustettu ennen kristillisen ajanlaskun alkua ja on sen mukainen labyrintti. Emme tosin edes koita lähteä eksymään sen kujille vaan pysymme pääkadulla. Illalla kokeilemme ns. multicuisene ravintolaa ja toteamme kaikki että Intiassa ei kannata kokeilla jotakin joka koittaa olla eurooppalainen... :) ... ja myönnetään. Prosenttien perässä me sinne multicuisineen. Oma ravintolamme ei tarjoillut olutta... :]

---

Elämää kadunvarressa Tirucirappalin vanhassa kaupungissa.

---

Tiruchirappalin Rock Temple alhaalta ja ylhäältä. Alimmassa kuvassa temppeliväkeä palaamassa hotellille. Itse temppeli takana.

Päivä 08 | Kochi - Vadipatti

 Konepyöräilijöitä teeplantaasilla. Yllä Kari. Alla Eppu ja lännenmies Clint... eikun Rambe... :)

---

Vajaan kolmenasadan kilometrin päivä. Ja loppupelissä se meni reilusti yli. Hotellimme oli kyllä Vadipatissa kuten varauksessa luki. Ja linnuntietä Vadipattin keskustasta missä olimme mukavasti valosaan aikaan matkaa ehkä 10 kilometri. Pikkuongelma oli se, että kun hotelli oli vuorella 1300 metrin korkeudessa meidän piti ajaa 58km U-lenkki. Puhelimessa manager sanoi, että ajakaa 25km poihjoiseen ja soittakaa uudestaan. Manager unohti mainita loput reilu 30km joista 15 viimeistä tiukkaa neulansilmänousua. Viimeinen kilometri sumupilven sisällä jossa näkyvyys 2 metriä. Mutta yhdeksältä onnellisesti perillä ja ruokaakin löytyy. Olutta ei mutta Aunella iso pullo rommia jonka tuhoamme aperatiiviksi. Hannulla ja Raimolla tosin tuli pikku viime. Viimeisessä kaupungissa Hannun pyörästä katoaa sähköt. Sonu jää pelastustehtäviin ja minä vien ryhmän perille. Ennen uskoa edelsi syvä epäusko kun sukelsimme pimeälle vuorelle... :)
Mutta itse ajopäivä selkeästi matkan ykkönen. Käytänössä koko päivä mutkaa mutkan perään. Bannur nimisen kaupungin molemmin puolin markan parhaat mutkat tien kiemurellessä upeissä vuoristomaisemissa teeplantaaseiden keskellä. Kyllä Enfieldilläkin kanttailee vaikka polvi maassa sillä ei mennäkkään. Bannur on samoissa korkeuksissa kuin Ooty. Eli reilu kahdessa kilometrissä. Ja Intia on pahuksen kaksijakoinen. Välillä upea ja kaunis. Välillä avokaatopaikka.
Koputetaan nyt puuta (omaa päätä) kaikiltta puolilta, mutta Hannun pieniä teknisiä ongelmia lukuunttamatta yli puolet matkasta jo mennyt ja Enfirldit toimineet paremmin kuin koskaan millään matkalla. Mutta ei ylistetä vielä liikaa. On tässä matkaa kuitenkin jäljellä.
Ja kun Mysoren viiden tähden hotelli oli majoituksissa selkeästi loistokkain niin JMA Resort on yhtä selkeästi tämän matkan pakan pohja. Mutta kuten Kari sanoi, "on tämä selkeästi telttaa parempi"... :)

---

 Konepyöräilijöitä teevuorilla. Yllä Kimmo ja Hannu. Alla Aune The Biker ja Raimo... Aune vaihtaa kuskia tuon tuostakin... :)

----

 Kommunistinen puolue näkyy siellä ja täällä. Ja kun näkyy niin aina monella lipulla. Alla katumaalaus. Näitä harrastetaan Etelä-Intiassa yleisesti.

---

Yöllä pilvessä. Aune kuva vasemmalla. Sonu puhuu puhelimessa oikealla.

Päivä 07 | Kochi

Sonua hymyilyttää veitsi kurkulla. AuneTheBikeriä ja Martinea lukuunottamatta muut ovat kuin veitsi kurkulla... :)

---

Vapaapäivä Keralan Kochinissa. Minulla se alkaa Sonun kanssa kadonneen pyörän metsästyksellä... tai Hannun pyörän hakuretkellä ainakin. Pyörä löytyy mistä pitikin.Triumph liikkeen pihasta. Sonu vaihtaa katkenneen kytkinvaijerin kahdessa minuutissa ja viidessä minuutissa olemme paluumatkalla Fort Kochiniin. Triumph-liike on muuten Intian Route66 varressa. Intian R66 tosin vähän tuuheampi kuin se ameriikan versio Suomen Route66'sta puhumattakaan.
Hotelilla sähköpostien maailmaan, joka ei putsaannu parissa eikä kolmessa tunnissa mutta vähän kuitenkin. Iltapäivän puolessa kylälle. Ryhmän kanssa treffit St. Francis kirkon pääovella. Kirkossa käynnin jätämme seuraavaan kertaan. Sen sijaan menemme biitzille, joka ei nyt varsinainen aurinkolomabiitzi, mutta ranta kuitenkin. Vanhat kiinalaiset kalaverkot, jotka ovat jotakin samaa kuin jättiläisen haavit ovat edelleen paikoillaan. Ranta on kuitenkin mennyt siihen kuntoon, että niillä ei nosteta enää muuta kuin roskaa. Intiassa on edelleen vallalla roskat olan yli kulttuuri ja se näkyy joka paikassa. Intian valtion turistitoimiston slogan 'Incredible India' pitää paikkanssa joka suhteessa.
Auringon lähestyessä laskuaikaansa menemme Kalikatha-tansseihin. Siellä emme itse tanssi vaan paikalliset tanssijat. Kalikatha-tanssi on Keralan oma erikoisuus, jonka juuret ovat ennen ajanlaskumme alkua. Kalikatha-tansseja on 101 erilaista versiota ja perinteisesti jokainen niistä kesti koko illan. Turistiversio kuitenkin vain tunnin. Sen useimmat turistit jaksavat olla kiinnostuneita... ja meidän ryhmä olisi luonnollisesti jaksanut pari tuntia lisää... :)

---

 Kotikatu Fort Kochinissa, joka näyttää olevan suurimmaksi osaksi ylemmän keskiluokan aluetta. Mutta yes, Kerala on kokomnaisuutena selvästi varakkaampaa aluetta kuin muu Intia. Alla Thumbs Up jakeluauto. Thumbs Up on paikallista colaa, jonka omistaa CocaCola... cocacolaa paikallisissa pulloissa!??

---

 Intiassa pojatkin meikkaavat. Nämä pojat Kalikathka-tanssijoita, joka on ainoastaan poikien laji. Tytöiltä kielletty! Incredible India... :)